Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hassut jutut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hassut jutut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Paketti

Hei!
Kuten jo eilen kerroin, minulle oli tullut postiin paketti. Paketti piti noutaa lähipostista, sillä se ei ollut mahtunut postilaatikkoomme. Luulin ensin, että Tyyne lähtee noutamaan pakettini, sillä sehän on noutaja ja seisoja ammatiltaan. No ei Tyyne sitten tullutkaan vaan piti lähteä itse matkaan. Saapumisilmoituksessa luki, että täytyy ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan. Minä otin rekisteröintitodistuksen, sillä eihän minulla muutakaan ole. Mutta postivirkailija oli tiukkana, hän ei voinut luovuttaa pakettia minulle, sillä henkilöllisyystodistukseni ei ollut kuvallinen. Yritin kysyä, että mihin hän kuvaani tarvitsee, sillä tässähän minä olen ihan itse. No, ei se vain käynyt. Onneksi emäntäni sai otettua paketin mukaansa. 

Kotiin päästyämme aloin tutkia pakettia. Kyljessä luki "äitiyspakkaus". Ihmettelin, että mikä se sellainen pakkaus on - tuleeko sieltä paketista ne pennut, jotta voin olla äiti? Tuskinpa, sillä mitä minun vatsassani sitten kasvaisi. Eli ei pentuja, ehkä jotain muuta mielenkiintoista, joka täytyy selvittää. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja pakettia availemaan.
Pieni koira ja iso äitiyspakkaus.
Kyllä, se on minulle.
Aukeaako se tästä?
Kurkistus.
Avaaminen täydessä vauhdissa.
Vihdoinkin sain laatikon auki. Ja toden totta, ei siellä mitään pentuja ollut, vaan paljon kaikkia tarvikkeita, joita tarvitaan pentujen hoidossa. Oli se hyvä, että sain tällaisen paketin, sillä ei minulla oikein ollut mitään pentutarvikkeita, vain omia leluja ja muita omia tarvikkeita.
Vautsi, mitä kaikkea täällä onkaan!
Paljon tavaraa.
Seuraavaksi esittelen teille äitiyspakkauksen sisältöä. Otetaan ensimmäisenä tarkasteluun lelut. Harmaa lelu on hiirihelistin, se kolisee ja sillä voi leikkiä monta samaan aikaan, sillä vetonaruja on neljä. Keskellä on myös rotta, yliajettu rotta. Se on vinkulelu ja voi olla, että se ei enää vingu, kun pennut sillä pääsevät leikkimään... siis enhän minä sitä tuhoa... No, pistetään se sivuun, jotta pennut saavat sillä sitten leikkiä. Ja kettu, jossa myös vingut molemmissa päissä, toimii myös vetoleluna. Viimeisenä vielä vetoköysi, toivottavasti saan pennuista vetoleikkikavereita, itse pidän kovasti vetoleikeistä.
Lelujen tarkastelua.
Tätä kettua voisin koettaa myös itsekin.
Vetoköysi, tää on kiva.
Seuraavaksi syömiseen liittyviä juttuja. Oi, miten ihanan pienen pieni ruokakippo! Siitä on pentujen hyvä syödä, kun se on niin matala. Äitiyspakkauksessa oli myös matolääkettä ja sitä täytyykin pennuille antaa monta kertaa ja tietysti myös minulle. Ja herkkuja äidille. Lisäksi oli vielä kaksi purkkia Royal Caninin Starter moussea, jota voi antaa pennuille ennen muroihin siirtymistä.
Ruokakippo, tähän ei kyllä suuret annokset mahdu.
Matolääkettä.
Tää on vain äidille! Nam!
Ja ruokaa pennuille, hyvältä tuoksuu.
Jos mä vaan vähän tästä nuolaisen...
Ja sitten otamme tarkasteluun hoivaosaston. Tyhjä vesipullo ja villasukka, niistä saa petiin lämmikkeen, kun pulloon laittaa lämmintä vettä ja pistää sen villasukan sisään. Toimii hyvin, olen itsekin sitä pentuna käyttänyt. Äitiyspakkauksesta löytyi myös ihana fleecehuopa, luukuvioinen. Se on pedissä hyvä lämmike, pysytään sitten lämpöisinä. Mutta ihmettelin, että miksi joukossa oli myös Turun Sanomat. Luenko sitä sillä aikaa, kun pennut nukkuvat? Mitäs järkeä siinä sitten on, uutisethan ovat jo vanhoja? Äh, tietenkin se on pisuvahinkoja varten, se voidaan levittää lattialle ja pisut imeytyy sitten siihen! Luulen, että niitä kyllä tarvitaan enemmän kuin vain yksi. Paketista löytyi vielä myös pyyhe, koirapyyhe. Sitä varmasti tarvitaan, ainakin synnytyksen aikaan.
Pariton villasukka ja vesipullo.
Uusi ja ihana fleecepeitto, varmasti lämmin.
Turkkari.
Finlaysonin koirapyyhe.
Emäntä: "No mutta, mihin se Nana hävisi kesken äitiyspakkauksen tutkimisen?"
Nana: "No eikö saa edes hetkeä levätä?"
 Ja viimeisenä lukuosastolle. Äitiyspakkauksesta löytyi Canis-koiralehti ja Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirja. Kylläpä tuo kirja on paksu, mitenköhän minä jaksan sen lukea? Onneksi kirjassa on kuvia, ne minä ymmärrän hyvin.
Canis - tarkoittaako se kaneja?
Pennun kasvatuskirja, täytyykö se lukea kolme kertaa, jos tulee kolme pentua? Entäs, jos niitä syntyy seitsemän?
Täältähän löytyi heti mielenkiintoista luettavaa tai siis katseltavaa - jackrussellin pentuja!
Olipas siinä paketti, paljon kaikenlaista hyödyllistä. Nyt tässä on vielä noin viikko aikaa pistää tavarat paikoilleen ja alkaa valmistautua synnytykseen. Tässä vielä kuva, jossa on kaikki äitiyspakkauksen tavarat. Luettavaa, hoitotarvikkeita, ruokaa ja leluja, tuleeko sinulle vielä mieleen jotain, mitä tarvitsen? Pentuaitausta meillä ei vielä ole, mutta se on kuulemma isännän ja emännän hankintalistalla. Eikä sitä kyllä vielä heti edes tarvita. Tai eihän sitä koskaan tiedä..
Äitiyspakkauksen sisältö.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pentujen odottelua viikolla 6

Hei vaan kaikille! 
Tänään ulkoilimme makkaranpaiston merkeissä! Eli aloitetaanpa alusta. Menimme Tyynen, Ekin ja Elman luokse. Sieltä lähdimme moottorikelkan ja pulkan kyydissä mäenlaskupaikalle. Laskimme mäkeä ja juoksimme muiden koirien kanssa ympäri metsää. Kunnes tuli makkaranpaiston aika. Enää ei juokseminen kiinnostanut! Tyyne osasi meistä kaikista koirista odottaa kaikkein kauneimmin, se istui nätisti isäntänsä vieressä, kun me muut vaan hyörittiin ja pyörittiin makkarapakettin vierellä kunnes meidät komennettiin vähän kauemmaksi odottelemaan. Ja kun tarpeeksi kauan odotti, niin kyllähän me koiratkin saatiin makupaloja, nam!

Tällä viikolla olen herännyt ajatukseen, että minulle on tosiaan tulossa pentuja. Kauhistuin, kun kävin Tessun luona kyläilemässä: siellä oli samaan aikaan vauva kylässä ja voi ei sitä kaikkea hoitamista ja tavaramäärää. Vaippojen vaihtoa, tuttipullosta ruokkimista, nukuttamista, hyssyttelyä, viihdyttämistä ja sitten taas kaikki uudestaan! Sitäkö se minunkin pentuarki sitten on? Eihän minulla ole vielä edes vaippoja tai tuttipulloja!
Voi ei, mitä tästä tulee?
Onneksi Tessu rauhoitteli minua ja sanoi, etteivät koiranpennut tarvitse vaippoja tai tuttipulloja. Kuulemma riittää, että annan niille nisistä maitoa. Huh, kylläpä helpotti. Tessusta tulee myös äiti, sillä Tessun vatsassa on myös pentuja. Ne kuulemma syntyvät noin viikon sen jälkeen, kun minun pentuni ovat syntyneet. Tyynen pentuhaaveille kävikin huonommin, sillä selvisi, ettei siellä Tyynen masussa mitään ollutkaan. Tyynelle oli tullut valeraskaus, samanlainen kuin minullakin on joskus ollut. Nyt minulla on onneksi oikea raskaus, saan vihdoin hoitaa oikeita pentuja, ettei aina vaan niitä omia leluja.
Ei näitä onneksi tarvita.
Kyllä nyt alkaa jo tiineys tuntua koko kropassa. Eilen lenkillä kun pääsin juoksemaan vapaana, en jaksanut juosta enää niin kovaa kuin yleensä. Ja kun yleensä lenkillä juoksen eteenpäin - emännän luo - eteenpäin - emännän luo, ja tätä jatkuu koko lenkin ajan, niin nyt kävelin siinä emännän vierellä tai vähän edellä. Kotona hyppyvoimat ovat kadonneet, sohvalle vielä pääsen mutta isännän ja emännän sänky on ihan liian korkea. Ruoka maistuu myös erityisen hyvin. Kaikken parhaiten maistuu kuitenkin uni, päiväunia voi nykyisin ottaa useasti ja ihan missä tahansa, kunhan se on vain vähän pehmeää. Eilen nukuin keskellä eteisen lattiaa:
Nykyisin nukkumapaikoiksi kelpaa mikä tahansa vähänkin pehmeä.
Nyt olen siis viikolla 6 ja tiineyspäiviä on kertynyt 44. Emäntä juuri kertoi, että synnyksen aika voi olla jo tasan kahden viikon kuluttua!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Laskiaismäessä

Tänään on laskiainen. Ei, minä en syö hernekeittoa, en edes pidä herneistä. Ei, en syö laskiaispullaa, sillä en pidä pullasta, kermavaahdosta kylläkin. Kyllä, minä olin mäkeä laskemassa.

Meidän pihalle oli ilmestynyt jokin pinkki esine. Haistelin ja ihmettelin sitä, että mikä se mahtaa olla. Se oli liukas.
Mikä tää on?
Emäntä kertoi, että se on liukuri, jolla lasketaan mäkeä. Emäntä näytti mallia ja se sujui mielestäni hienosti. Ensin kiivettiin mäen päälle liukurin kanssa. Sitten se liukuri asetellaan pepun alle ja otetaan kahvasta kiinni. Ja sitten liu'utaan!

Sitten tuli minun vuoroni. Liukuri mäen päälle, sitten pepun alle, sitten pidetään kiinni.. Hei, ei minun tassuni tähän pysty! No yritetään kuitenkin. Ja sitten vähän vauhtia ja menoksi!
Valmiina lähtöön!
Onnistuihan se!
Mäen alla
Parin laskukerran jälkeen toin liukurin takaisin emännälle.
Kivaa oli!

torstai 20. joulukuuta 2012

Paketointia

Shh. Tämä on salaista, älä kerro tästä isännälleni.

Kävin tällä viikolla jouluostoksilla emännän kanssa. Otin emännän mukaan, koska en osaa käyttää vielä rahaa, se ei tahdo pysyä tassuissani. Eikä tuo paikallinen pankki myönnä minulle pankkikorttia, vaikka niillä on sellaisia kortteja, missä on koiran kuva.

No, takaisin asiaan. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta kaupasta ostin isännälle lahjan. En kerro, mikä se on, jos sinä kuitenkin sen kerrot isännälle. En oikein tiedä, oliko se kallis vai halpa, kun en minä niistä numeroistakaan oikein ymmärrä. Mutta hyvä se on, toivottavasti isäntä pitää siitä.

Kotiin päästyäni aloin paketoimaan ja ei se ollutkaan niin helppoa kuin miltä se näyttää.

Paperi päällä, seuraavaksi nauha.
Miten se nyt menikään...
Noin, hieno tuli!
Sitten vielä pakettikortti.
Valmis lahja pukinkonttiin vietäväksi.
Jouluvalmistelut alkavat olemaan täällä jo pitkällä. Huomenna vielä leivomme emännän kanssa lihapullia ja minulle keitämme koiranruokaa. Toivottavasti emäntä ei tällä kertaa laita joukkoon herneitä, en tykkää niistä ollenkaan. Jätän aina herneet ruokakipon pohjalle. Samoin kuin rusinat maksalaatikosta. Ja porkkanaviipaleet. Ja myös parsakaalin palat. Jos ruokakupissa olisi herneiden tilalla lihapullia, söisin ne kyllä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulua odotellessa

Heipä hei,

taas on päässyt aikaa vierähtämään viime kerrasta. Olen silti tehnyt kaikenlaisia koiruuksia, en ole kokonaan mihinkään kadonnut.

Viime viikolla teimme joulusiivousta. Minä vein pedit ja peitot ulos tuulettumaan. Sitten pakkasin kaikki ylimääräiset leluni pussiin ja pussi vietiin vaatehuoneeseen. Rikkinäiset lelut heitin roskiin. Kun pedit olivat tuulettuneet tarpeeksi, vein toisen niistä keittiöön omalle paikalleen, jossa se on ollut jo siitä lähtien, kun minä muutin tänne asumaan. Toisen pedin paikkaa vähän vaihdoin, siirsin sen olohuoneen toiseen nurkkaan. Vanhassa nurkassa oli kylmä, ulko-oven vieressä vetää kovin näin talvella. Tänne vanhaan nurkkaan laitoin joulun tunnelmaa:
Joulukoira

Tänne meillepäin on satanut ihan hirvittävästi lunta! Se ei minua kuitenkaan haittaa, sillä pidän lumesta todella paljon. Lumessa on kiva kaivella ja seurailla jälkiä. Meidän pihalla on nyt noin russelin verran lunta:

Russelin verran lunta.

Tärkeää!
Varoitus energiapurkauksista. Jos on liian monta päivää sisällä tekemättä mitään ja kun pääsee ulos, voi tulla energiapurkaus. Energiapurkaus on vaaraton ja hetkellinen olotila. Energian purkaus menee usein ohi nopeasti. Ne, jotka eivät ole ennen nähneet energiapurkausta saattavat pelästyä sellaisen kohdatessaan. Tässä kuva energiapurkauksesta:

Energiapurkaus on vaaraton ja ohi menevä olotila.

torstai 15. marraskuuta 2012

Viiksikarvat värisee

Jännittää
Viiksikarvani värisevät. Se ei kyllä johdu enää halloweenista vaan jostain muusta. Olen aistinut ilmassa jotain outoa jo viime viikolla ja nyt tunne on voimistunut. Jotain on tapahtumassa. Viiksikarvat värisevät ja vatsassa pyörii perhosia.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hauskaa halloweenia!

Pelottaako?
Viime viikolla oli halloween. Halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä päivänä eli samana päivänä kuin Nöpön yhdellä rapsuttajalla on syntymäpäivä. En tiedä, mahtaako ne liittyä jotenkin toisiinsa. No, kuitenkin halloweeniin kuuluu kierrellä talosta taloon ja kysellä karkki vai kepponen. En saanut lupaa lähteä kiertelemään yksin naapurustoon, joten jäin kotiin pelottelemaan isäntää ja emäntää. Minulla oli tämä hieno hattu päässäni, siinä roikkuu rotta ja lepakko. Ja koska me koirat emme saisi syödä karkkia ja lisäksi pidän enemmän herkuista, kysyin isännältä ja emännältä herkku vai kepponen. Ja koska en herkkua saanut...
Kepponen

torstai 6. syyskuuta 2012

Graduapulainen

Emäntä tekee gradua (ei, älkää kysykö minulta, en tiedä mikä se on), hän on tehnyt sitä jo koko kesän. Koska sen tekeminen kestää ja kestää, emmekä siksi pääse niin usein lenkille, päätin vähän auttaa.
Graduapulainen
Kirjoitin graduun kuusi riviä toivomuslistaa: uusia lihaisia luita, kanakierteitä ja nakkeja. Uusia vinkuleluja, sillä vanhat alkavat olla rikki. Viisi riviä kirjoitin tavallisesta päivästäni. Kaksi riviä kirjoitin pehmoisista sohvatyynyistä. Lisäsin kuvan itsestäni nukkumassa pehmeiden sohvatyynyjen päällä:
Vain viisi pehmeää tyynyä riittää
Kuvassa on meidän vanha sohva. Se oli kyllä mielestäni parempi, sillä se oli pehmeä ja siitä näki paremmin ulos. Lisäsin tämän huomion myös graduun. Yhden sivullisen tassuttelin vain näppäimistöllä. Osan otin kyllä sitten pois, sillä se ei näyttänyt hyvältä. Kirjoitin tilalle kaikkien tuntemieni koirien nimet: Tyyne, Tessu... Loppuun laitoin vielä kaikkien tuttujen kissojenkin nimet, ja siitä tuli kyllä aika pitkä, sillä Tyynen perheen Osku-kissalla oli niin monta nimeä.

Ja kun olin valmis, painoin tallenna-kuvaketta (olen nähnyt emännän painavan sitä). Ole hyvä, emäntä! :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Syksyn karvasienisatoa

Karvasieni. Yleinen syksyllä, talvella ja keväällä.
Se on syksy taas ja on aika alkaa kerätä karvasienisatoa. Ensimmäinen löytyikin eilen takapihalta. 
Huh, miten karvapeite voikaan tietää, että syyskuu alkoi. Olihan tässä jo taas jopa kolme kuukautta aikaa nauttia siitä, että karvasieniä ei löytynyt! Eikä sen puoleen karvapalloja, karvatuppoja tai irtokarvojakaan. Emäntä ei ollut karvasienilöydöksestä iloinen, jotain se mutisi, että pian niitä löytyy myös sisältä joka paikasta.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Laiskaakin laiskempi emäntä

Olen emännälleni kiukkuinen, sillä hän on laiska. Olisin halunnut tulla kertomaan teille monenmoisia juttuja, mutta kirjoittaminen ei näillä minun tassuillani oikein onnistu. Ja emänätä on siis ollut niin laiska, ettei hän ole tullut minun kanssa kirjoittamaan. Mur.

Mutta asiaan, kerrotaan nyt kaikki, mitä minun sydämelläni on, kun tuo emäntä nyt kerran tuli minun kanssani kirjoittelemaan.

Aloitetaan pelastusliiveistä. Olemme kesäkuun alussa laittaneet venettä kuntoon ja emäntä sitten kokeili päälleni pelastusliivejä. Mutta mitä ihmettä, ne olivat käyneet pieniksi, rinnanympärykseni on päässyt kasvamaan liian suureksi. Oli siis hommattava uudet liivit. Juuri sopivasti posti toikin Koiramme-lehden, siellä välissä tulee aina lehti myös meille koirille - Musti ja Mirri-kuvasto. Selailin kuvastoa ja siellä oli hienot Hurtta-merkkiset liivit, aikaisemmatkin pelastusliivini ovat olleet Hurtta-merkkisiä.
Mainoksen uhri - ihanat Hurtta-pelastusliivit odottavat ostaajansa!
Pian posti toikin meille uudet pelastusliivit, ne olivat onneksi minulle sopivat.

Uudet Hurtta-pelastusliivit
Emäntä on ahkerasti puurtanut gradunsa parissa koko kesäkuun niin ajattelin olla välillä myös avuksi. Ajattelin hoitaa ruokapuolen, jotta emännällä on enemmän aikaa keskittyä kirjoittamiseen. Laitoin takapihalle pallogrillin pystyyn ja aloin grillailemaan meille nakkeja, yksi minulle ja yksi emännälle.
Russelin kokoinen pallogrilli
Hyvä tuoksu leijailee ilmassa
Eivät taida olla vielä valmiita
Valppaana täytyy olla, tämä on tarkkaa puuhaa
Maistuu hyvälle
Nam!

Juhannuksena sitten lähdimme ensimmäistä kertaa veneilemään. Alkuun taas vähän jännitti ja emäntä pyysi viereensä istumaan. Menin hetkeksi, mutta palasin isännän jalkoihin, sillä siellä on minun paikkani ajon aikana, en osaa olla enää muualla. Enkä minä tärissyt yhtään, vapina johtui ihan varmasti vain uuden moottorin aiheuttamasta resonoinnista.

Kapteeni Nana
Vaikka heti ei uskoisikaan, että välillä vähän vapisen veneen kyydissä, olen kuitenkin veneemme kapteeni, ainakin siis silloin kun olemme rannassa.

Juhannus meni mukavasti, Tessun kanssa oltiin taas samoissa paikoissa ja kivaa oli! Kävimme myös meressä uimassa.
Ohoi, mitä näkyy?
No sehän on Keistiön lossi!