maanantai 20. syyskuuta 2010

Tavallinen päivä

Hyvin nukuttujen yöunien jälkeen kävin ulkona aamupisulla ja samalla huomasin, että ulkona näytti ihan maanantailta. Tiedossa siis tavallinen arkipäivä. Ulkoilun jälkeen painuin takaisin petiin, sillä aikaiset aamut eivät ole meitä koiria varten.

Päivällä kun heräilin, niin isäntä ja emäntä olivat jo lähteneet. Välillä vahdin ikkunasta kylän menoa, mutta eipä siellä mennyt mitään muutamaa mummoa enempää.

Olen keksinyt oman hauskan leikin (kannattaa kokeilla): olen säästänyt pieniä luun jämiä ja heittelen niitä ympärinsä ja otan ne kiinni. Täytyy olla varovainen, sillä kerran yksi meni sohvapöydän päälle, ja sitä ei saa sieltä takaisin helposti! Tätä leikkiä leikin taas tänään.

Emäntä tuli kotiin ja lähdimme Lakun ja Esterin luokse, Tyyne oli lähtenyt lomamatkalle Lappiin. Juostiin pihalla kuin aivan villit ja peloteltiin ohi kulkevaa koiraa. Sen jälkeen tosin jouduttiin sisälle, eikä päästy kunnon rottajahtiin Lakun kanssa. Harmi!

Kotiin tultuani jouduin luopumaan kahdesta rakkaasta lelustani: röhkijä-possusta ja vinku-pupusta. Ne olivat menneet jo niin rikki, että ne piti laittaa roskiin. Mutta saan joskus ehkä uudet lelut niiden tilalle, emäntä höpisi jotain sellaista. Viime viikollakin jouduin luopumaan vinku-virtahevosta, siitä kyllä tykkäsin tosi paljon.

Iltaa olen viettänyt leppoisasti isännän kanssa ja kohta käyn nukkumaan omaan petiin. Hyvää yötä!

ps. Haluiaisin tietää, mitä te muut teette päivän aikana, joten vastailkaahan tuohon minun tekemään kyselyyn!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Paljon rapsutusta ja paijausta

Tänään on ollut mukava päivä, meillä on käynyt paljon rapsuttajia. Ensin kävi dogsitter, se on mun koirakummi. Se paijaili ja rapsutteli mun kanssa ja taidettiin me leikkiäkin. Yhtäkkiä sain tutun hajun kuonooni, se tuli vaatehuoneesta. Odottelin jonkin aikaa oven takana, kunnes emäntä aukaisi oven. Hajuaistini ei pettänyt, minun virtaheponi oli siellä. En ymmärrä, miksi se oli mennyt sinne taas. Painin virtahevon kanssa ja leikin vielä vähän dogsitterin kanssa, ennen kuin se lähti.

Hetken pötköttelin sohvalla, ja ovikello soi uudestaan. Sielt tuli Nöpön rapsuttajat, mutta harmi, että ne olivat jättäneet Nöpön kotiin. Vuorotellen kaikki rapsuttivat ja silittelivät minua, onneksi olin eilen käynyt pesullä (se ei kuitenkaan ollut kivaa). Rapsuttajat kuitenkin lähtivät jo, minun puolestani ne olisivat voineet olla pitempään täällä minun seuranani.

Vielä päivän päätteeksi sain uuden herkkuluun, kyllä on ollut mukava päivä!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Nöpöä katsomassa

Viime sunnuntaina lähdimme Nöpön luokse syntymäpäiville. Koko matkan ajan olin ihan innoissani, kuten kuvasta näkyy. Kun pääsimme Nöpön luokse, etsin koko talon läpi, mutten löytänyt Nöpöä. Välillä leikin leluillani ja välillä etsin Nöpöä, mutten löytänyt. Oli tosi tylsää, etten nähnyt Nöpöstä vilaustakaan. Vahingossa söin myös Nöpön ruuat.

Päivät tällä viikolla olen ollut yksin kotona, tavalliseen tapaan olen leikkinyt ja syönyt luita ja ehkä suurimman osan ajasta olen pötkötellyt eri paikoissa. Isännän tultua olemme nukkuneet vähän päiväunia.

Perjantaina minulla oli meno päällä, kun isäntä ja emäntä tulivat kotiin. Kävimme emännän kanssa yli tunnin metsälenkillä. Juoksin metsässä eteen ja taakse, haistelin ja kuuntelin. Lenkin loputtua olisin voinut tehdä vielä uuden lenkin, olin niin täynnä energiaa!

Virtahepo palasi takaisin perjantaina. Nyt en ottanut sen kanssa niin kovaa painimatsia, jottei se lähtisi taas, kun häviäisi. Jälleennäkemisen riemu oli suuri!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Mahtava voitto

Sillä aikaa, kun emäntä oli eilen poissa, päätin ottaa virtahevon kanssa kunnon painimatsin. Se oli aika kova vastus, piti painia ihan tosissaan. Voitin kuin voitinkin, kuten kuvasta näkyy. Ihmettelen vain, että painin aikana tuli talvi olkkariin, miten se on mahdollista, en huomannut mitään. Virtahepoakaan en ole tämän jälkeen nähnyt, taisi ottaa aika koville sen häviö!

Varmaan tästä voitosta johtuen olen tänään saanut herkkuruokaa, raakaa possua! Se kyllä häviää ruokakupista tosi nopeesti. Mun mielestä ruokakupin pitäis olla sellanen, että aina kun se tyhjenee, niin siihen pitäisi tulla lisää. Paitsi silloin kun kyseessä on murot.

Huomenna olen menossa pikkusiskoni Nöpön synttäreille. Laskeskelin tässä pienillä koiran aivoilla, että se alkaa kai olla vuoden vanha. En oikein vaan tiedä, mitä veisin lahjaksi. Tykkääköhän kissatkin luista?

torstai 2. syyskuuta 2010

Syksy on saapunut

Syksy on nyt tullut. Tiedän sen siitä, että eilen alkoi syyskuu ja sehän tarkoittaa ihan selvää syksyä. Tiedän sen myös siitä, että lehdet tippuu puista. Eilen Tessun kanssa otettiin syksy vastaan, ja innostuttiin ehkä vähän liikaa, sillä hetken päästä näytti jo ihan talvelta. Löydettiin terassilta tyyny ja ihan vahingossa ne sisustat levisi siihen pihalle, sen jälkeen näytti ihan lumiselta!

Tänään yritin ottaa pihalla lehtiä kiinni, ne kun juoksevat siellä kaikki ihan irrallaan ympärinsä. Se on hauskaa, jos löytää lehtikasan, sitä on kiva kaivella!

Ilmakin on viilentynyt, enää ei viitsi ottaa aurinkoa ulkona, nyt täytyy vain sisällä pötkötellä siellä, mihin aurinko paistaa. Täytyy alkaa myös kasvattamaan turkkia kylmiä ilmoja varten.

Tänään ajattelin vielä lähteä lenkille, haluaisin mennnä metsään haistelemaan, oliskos siellä jotain uusia hajuja.