maanantai 13. elokuuta 2012

Kesäloma

Nyt on vihdoin kaikki kuvat tietokoneella ja on aika aloittaa matkakertomus kesälomasta.

Eli viimeksi kerroin teille, että lähdimme Tessun mökille Lappiin. Olin elämäni ensimmäistä kertaa niin pitkällä matkalla, automatka kesti vaikka kuinka kauan. Posiolle päästyämme olikin mukavaa temmeltää ja kävimmekin heti ensimmäisenä iltana lenkillä. Kävelimme alas laskettelurinnettä, jossa isäntä ja emäntä ovat kuulemma joskus lumilaudoilla laskeneet. Rinne oli minun mielestäni aikamoinen viidakko, en kyllä ymmärrä mitä hauskaa sitä on laskea alas.
Posion maisemaa
Laskettelurinne
Täällä minä olen!
Täältä tullaan!
Läpi heinien
Sääsket pääsivät syömään minun ja Tessun vatsat inhottavasti, vaaleat vatsamme olivat aivan punaiset. Onneksi punaisuus helpotti yön aikana. Tämän jälkeen emme saaneetkaan olla ihan mielin määrin ulkoilemassa. Ja voi, minulla oli kaiken lisäksi vielä juoksuhousut!
Sääskien puremat
Maisema mökin ikkunasta

Ja lomaan liittyy tietysti myös veneily Saaristomerellä. Muutaman kerran kävimme lomalla merellä, säät eivät oikein suosineet meitä. Tässä kuvia Keistiöstä. Yhtenä aamuna isäntä sai aamupalansa syötyä ja meni ulos. Emäntä jatkoi vielä syömistään ja minä päätin pitää sitten emännälle vähän aamupalaseuraa. Kahvia en kyllä saanut.
Aamupalaseuraneiti

Keistiön rannalta on kauniit näkymät.
Rannalla ollessamme huomasin, että heinän korsi oli joutunut mereen. Se vaikutti hätääntyneeltä, joten kävin pelastamassa sen. Ja aina kun pääsin rannalle takaisin, isäntä heitti sen sinne uudestaan ja minä kävin hakemassa sen pois. Olen aikamoinen uimapeto, tykkään uida tosi paljon!
Onko vesi kylmää?
Uimamaisteri
Liukkaita kiviä pitkin ylös
Joka veneilykerran jälkeen olen päässyt käymään rannassakin uimassa, jotta minulla olisi vähän viileämpi kuumassa autossa. Uinnin jälkeen jää märät tassunjäljet asfaltille.

Tassunjälkiä
Loma ei ole mitään ellei olla myös Tyynen ja Ekin luona. Heidän isäntäperheen viisivuotias poika on oikea koirakuiskaaja, hän aina leikkii ja touhuaa meidän kanssa. Yhtenä päivänä koirakuiskaaja vei meidät reggaerekkaan! Herkuteltiin siellä koiranmuroilla ja meillä oli hauskaa!
Reggaerekka - Nana, Tyyne ja Eki
Löysin koirakuiskaajan taskun, missä hän piti koiranmuroja. Kävin hakemassa muroja suoraan sieltä!
Taskuvaras ja Tyyne

2 kommenttia:

  1. Moikka, ootpas sä Nana päässyt hienoihin maisemoihin. :) Ja paattimatkallekin. Kiitos kamalasti Velin tsempityksestä. t. Alli ja HOO

    VastaaPoista
  2. Aikas mahtavan näköinen kesälomareissu on sulla ollu, jos ei huomioi noita sääskiä.

    Jatkoa ootellessa...

    VastaaPoista