lauantai 13. huhtikuuta 2013

Varoitus: söpöläisiä liikkeellä!

Hei! Taas on vierähtänyt pari viikkoa viime tassutteluista, mutta ymmärrätte varmaan, että Mimmi ja Milla pitävät minut kiireisenä. Molemmat neidit ovat jo kovia menijöitä, ovathan he jo 4 viikkoa vanhoja.
Milla Magia ja Matami Mimmi pedissä.
 Mimmi kertoi alkuviikosta isännälle ja emännälle, että tila ei enää riitä pedissä, meteli oli kova ja pois oli päästävä. Onneksi isäntä rakensi meille pentuaitauksen ja nyt meidän kyllä kelpaa! Tilaa on paljon leikkimiseen ja juoksemiseen ja mahtuupa tänne isäntä ja emäntä meidän kanssa aikaa viettämään.
Uusi pentuaitaus.
Neidit matkalla petiin.
Silloin tällöin täällä pidetään haukkuharjoituksia ja molemmat treenailevat haukkumista myös nukkuessaan, lienevätkö äitiinsä tulleet. Olemme aloittaneet myös tutustumisen uuteen ruokalajiin, Royal Caninin Mini Starter Mousseen. Vielä pennut eivät sitä paljon syö kerrallaan, maistelevat ja minä tietysti saan syödä loput.
Ensimmäinen annos edessä.

 Tässä vielä söpöilykuvia, olkaapa hyvä!
Matami Mimmi
Milla Magia
Mimmi katselee aitauksen ulkopuolelle, sinne olisi päästävä!
Painimatsi
Mimmi
Milla

6 kommenttia:

  1. Apua, en uskonut varoitusta ja kuinka kävikään! :D IIIIIIHAAANIIIIAAAA! Hihii, Råtta on melkein yhtä iso kuin Mimmi ja Milla!!! :D

    VastaaPoista
  2. Voi ompas ne Bennon näköisiä :)molemmat. Mukavaa pentuaikaa, se menee aina niin nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Mimmillä on ihana päätäplä!! Aika pontevia tyttösiä olet saanut Nana. T. Alli, HOO ja mami

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan suloisia tyttösiä ja nättejä:) Varmasti vilinää riitti pedissä, hieno pentuaitaus rakennettu :)

    VastaaPoista
  5. Ihania typyjä, ja tuplaten <3. Meidän emäntä kuolaa täällä Matami Mimmin perään. Sen mielestä Mimmin vartalo muistuttaa sen omaa :)

    Tosi hieno pentuaitaus. Onneksi taitaa olla vielä korotusvaraa...

    VastaaPoista
  6. Ihania pikkuisia! Teillä vilskettä riittää, mutta tuo hieno pentuaitaus auttaa aika paljon asiassa ;) Pusuja pennuille ja vähän äiti-koirallekin :)

    VastaaPoista