torstai 22. joulukuuta 2011

Paketointia

Paketoin aamulla joululahjoja koiraystävilleni! Emäntä auttoi minua, sillä teippi olisi jäänyt ikävästi karvoihin kiinni ja mikäs lahja se sellainen olisi, jos se olisi auki.. En olisi millään malttanut pitää tassujani erossa lahjoista! En oikein tiedä, pitäisivätköhän kissa-ystäväni myös joululahjoista?

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Lunta!



Olemme olleet aamupäivän emännän kanssa kotona. Kävimme aamulla jo ulkoilemassa, sillä yöllä oli satanut hieman lunta. Tulimme sisälle ja emäntä alkoi askarrella appelsiineistä ja neilikoista joulukoristeita, ne tuoksuivat hyvälle!

Sillä aikaa minä huomasin, että ulkona alkoi sankka lumisade, aloin juosta olkkarin ikkunan ja eteisen oven väliä, että emäntä tajuaisi, että nyt täytyy mennä ulos! Ei se heti ymmärtänyt. Haukuin ikkunan takana muutaman kerran ja emäntä tuli katsomaan ja sitten hän vasta tajusi, että minä haluan ulos!

Otimme hihnan ja pannan ja lähdimme lenkille!


Tassunjälkiä lumessa








Pääseekö tällä Pepsodent-mainokseen?








Tää on kivaa!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Uusi ystävä

Heippa!
Olen saanut uuden koiraystävän, kun Tyynen ja Ekin seuraksi taloon muutti ROKI (olen pahoillani, en ole varma, kuinka nimesi kirjoitetaan). Roki on suomen ajokoira, olen Rokin isään (?) törmännyt silloin joskus kun olin ihan pieni pentu. Roki on poika, mutta silti se on hyvin nätti koira. Roki on myös vielä pentu, joten en tule sen kanssa vielä kauhean hyvin toimeen, sillä minun terrierin luonne ei siedä pentuja (poikkeuksena kissanpennut). Voin laittaa Rokista kuvan myöhemmin, jos se suostuu kuvattavaksi.

Toinen tärkeä asia on tämä: Näin tänään jackrussellinterrierin kulkevan ikkunamme ohi! Tälläistä ei täällä juuri tapahdu, sillä täällä missä asumme, ei ole kovin montaa russelia vastaan tullut. Vastaan on tullut vain kerran lenkillä kolmen russelin seurue ja siitäkin on aikaa, silloin olin pentu ja olin kyydissä pyörän korissa (noloa!). En tiedä, kuka tämä uusi russeli on, sen seurassa oli myös joku toinen koira, en sen merkkiä huomannut katsoa sillä lajitoveri kiinnosti enemmän.

On vielä kolmaskin asia. Tämä asia on mukava ja hauska. On nimittäin satanut lunta! Innostun suuresti lumisateesta ja lumesta, on pakko päästä ulos kaivelemaan ja nuuhkimaan ja syömään lunta! Frisbeen heittely on lumessa mukavaa, välillä se menee lumen alle ja se täytyy kaivaa pois ja ravistella lumet päältä. Harmi vain, lunta oli hetken aikaa ja nyt taas sataa vettä, mutta onneksi sitä lunta on siellä ja täällä, piristämässä pimeyttä.

Oho, tuleepas pitkä juttu, sillä on vielä neljäskin asia. Joulu tulee! Olen nähnyt jo tonttuja (vai onko ne punatulkkuja) ja olen yrittänyt olla tosi kiltisti. Isäntä ja emäntä on jo ostaneet minulle joululahjan, näinkin sen jo hetken aikaa, mutta enpäs kerro sinulle, mikä se on! Kyllä tulee Tessu kateelliseksi jouluna.. :) Tonttupuvunkin olen jo kerran joutunut pukemaan päälle (miksi en vain kasva suuremmaksi, jottei se enää mahtuisi...), en pidä siitä yhtään. Kuka haluaa näyttää tontulta?

Jouluisin terveisin, Nana

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kuka meillä sotkee?

Emäntä aina valittaa ja syyllistää minua. Meillä on muka sotkuista: karvoja ja leluja ympärinsä ja keittiössä riisiä joka puolella?

En minä sotke keittiössä, laitan vain kupin ulkopuolelle ronkkimani riisit ja kananmunanpalat, joista en tykkää. Karvoille en voi mitään, ne vain tippuvat.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pelottaa!

Viime viikolla tapahtui hurja ja pelottava juttu. Olimme emännän kanssa ostosreissulla, kävimme parissa kaupassa, tai siis minähän odottelin kiltisti autossa. Kolmannen kaupan pihalla jäin taas autoon. Yhtäkkiä pihalta kuului tuttuja ääniä. Taisin vähän innostua ja hyppäsin penkille kurkkaamaan ikkunasta. Ja voi ei, yhtäkkiä auto alkoi huutamaan kovaan ääneen ja valot vilkkuivat! Sitä kesti vaikka kuinka kauan eikä emäntäkään tullut heti pelastamaan minua. Vasta kun äänet loppuivat, emäntä palasi. Yritin kertoa emännälle, kuinka paljon minua pelotti, yritin mennä syliinkin.

Enää en kyllä matkusta autossa lattialla, tahdon omaan boksiin, missä minun on turvallista odotella ja matkustaa.


Nyt on boksi jo autossa, sitä ennen se oli pesussa. Nyt se on puhdas ja raikas! Vain sisutusvinkkejä kaivataan, nyt siellä on vain patja, mutta jotakin muutakin pehmikettä ja lämmikettä olisi kiva saada! Onko sinulla ideoita?

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lumipallo

Onpas taas aikoihin eletty, kun keittiön lattialta löytyi lumipallo, vaikka on vasta lokakuu, eikä ole edes pakkasta. Katsoin sitä ensin kauempaa ja sitten nuuhkaisin sitä. Höh, sehän olikin minun karvoistani tehty pallo! Emäntä oli minua juuri hetki sitten harjannut ja hän kyllä puhelikin, että kylläpä lähtee karvaa. Enpä olisi uskonut, että minusta lähtee noin hurjasti karvoja!


Myöhempi lisäys: Juuri kun julkaisin tämän tekstin, tuonne sivun laitaan tuli minulle mainos, jossa luki: Hanki pysyvä karvojenpoisto! Heh, mitä jos minulle tehtäisiin sellainen, tulisiko minusta perun karvaton koira vai kiinanharjakoira?

tiistai 18. lokakuuta 2011

Ruskeat tassut

Sunnuntaina oli hauska päivä, me menimme Ekin ja Tyynen luokse. Ekin kanssa leikittiin ensin sisällä ja sitten pääsimme ulos. Ulkona Eki löysi kai vanhat jäniksen jäljet, ja lähdimme seuraamaan niitä. Kylläpä oli jänis pomppinut eri puolilla peltoa! No, ei me sitä jänistä löydetty. Mutta hauskaa oli se, että saatiin tassuihin ja jalkoihin ja mahaan uutta väriä, ruskeaa - eikös se ole muodissa? Emäntä ja isäntä ei kyllä tykänneet siitä ruskeasta, sillä heti kotona jouduin kunnon shampoopesulle!

Ekin luona asuu myös se kissa, joka oli meilläkin kyläilemässä, sen kanssa on hauskaa leikkiä! Välillä Sylvi hyökkää kimppuuni varoittamatta, hauskaa!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Ohhoh

Olen kokonaan unohtanut käydä täällä tassuttelemassa! Paljon on taas kaikkea tapahtunut, syksykin on tullut!

Yksi mainitsemisen arvoinen asia viime aikojen tapahtumista on se, että kisu (Sylvi) oli meillä hoidossa viime viikonloppuna. Kisu oli tosi kiva, paitsi sitten, kun halusin nukkua, kisu olisi vain halunnut leikkiä. Kisun kanssa juostiin koko viikonloppu edestakaisin meidän kotia, välillä minä jahtasin kisua ja sitten taas kisu jahtasi minua! Minä söin oman ruuan ja kisu söi jämät ja kisu söi oman ruuan ja minä sain jämät, kätevää.

Nyt meillä on vapaapäivä isännän ja emännän kanssa, juuri riehuttiin isännän kanssa pitkä hetki! Mutta nyt ne kai on lähdössä johonkin, ja minä varmaan joudun jäämään kotiin. Tylsää. Toivottavasti ne edes tuo tuliaisia, slurps!

tiistai 23. elokuuta 2011

Hauska viikko Lakun kanssa..

...Jäi viimeiseksi hauskaksi viikoksi Lakun kanssa. Laku on poistunut seurastamme ja on nyt päättymättömillä metsästysmailla, vailla huolia ja murheita. Ikävä jäi.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Hauska viikko Ekin ja Lakun kanssa

Heippa! Ohhoh, onpas kulunut aikaa kun olen viimeksi käynyt täällä tassuttelemassa! Tällä viikolla me olemme emännän kanssa käyneet katsomassa Ekiä ja Lakua joka päivä. Olemme leikkineet, uineet ja jahdanneet rottia, vaikka ei mitään kiinni saatukaan. Lakun ja Ekin lauman pääjohtaja Tyyne on lomailemassa ja meillä on ollut vähän epäselvää, kuka meidän leikkejä nyt johtaa. Siksi olemme murisseet ja haukkuneet toisillemme koko viikon. Mutta ei me sen suuremmin olla tapeltu, hyvässä hengessä ollan yhdessä oltu.


Tässä kuvassa minä ja Laku



Tässä videossa me pidämme Ekin kanssa kiinni kepistä, eikä kumpikaan luovuta. Kepistä taidettiin luopua lopuksi yhdessä.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Laivakoirat Nana ja Tessu

Olimme juhannuksen merellä ja aina minne menimmekin, Tessukin oli siellä, hassua mutta hauskaa!

Kävimme Katanpäässä ja siellä oli ihan hirveästi muitakin koiria! Siellä oli mäyräkoiria, siis Tessunkin lisäksi, sekarotuisia, collieita ja chihuahua! Niin ja tietysti yksi jackrussellinterrieri. Katanpäässä on aina ollut hirmuisasti eläimiä veneissä mukana, viime kesänä näimme siellä kissoja ja kilpikonnankin.

Kävimme myös parissa muussakin satamassa, Hakkeenpäässä oli yksi minun lajitoveri Saksasta asti! Tiedän sen siitä, että se haukkui hieman eri tavalla.

Tuliaisena venereissulta tuli yksi punkki, joka oli minun ensimmäinen. Emäntä löysi sen minun korvastani ja isäntä otti sen pois. Onneksi niitä ei ollut enempää.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pyykkärin apulainen

Olen ollut aina emännän reipas apulainen pyykin laitossa. Olen antanut lattialta sinne pudonneita sukkia, jotta emäntä voi laittaa ne takaisin kuivumaan. Eilen olin vielä reippaampi, otin pyykit suoraan pesukoneesta ja vein ne emännälle. Minulla on vain yksi ongelma, pesukoneen luukku on liian korkealla ja tarvitsen avuksi jotain tassujen alle. Eilen minulla oli pahvilaatikko, mutta jos sinulla on ylimääräinen vessajakkara, ottaisin sen mielelläni!



torstai 12. toukokuuta 2011

Kuraisia tassunjälkiä!


Minulla on uusi asia, josta pidän kovasti. Se uusi asia on ojat. Ojissa, joissa on siis vettä, on kivaa juosta ja niissä on kiva kaivella! Olin Nöpön luona käymässä viime viikonloppuna ja Nöpön pihan läpi kulkee oja, jossa on vettä. Kyllä oli hauskaa juosta sitä edestakaisin, kura ja vesi vain lentää!


Olemme tällä viikolla löytäneet emännän kanssa uuden lenkkipolun, tai osittain se on vanha tuttu, mutta loppulenkki kulkee pellon läpi pientä tietä pitkin. Ja sen tien vieressä on oja, jossa on vettä! Olen koko pelto-osuuden juossut siellä ojassa ja kuuluu vain lits ja läts!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kevään merkkejä

Se on kevät nyt! Tiedän sen siitä, että linnut ovat alkaneet laulaa, hiekka tulee lumen alta esiin, on paljon vesilätäköitä ja karvanlähtöaika alkaa. Tiedän sen myös siitä, kun käy lenkillä, niin maha ja tassut kurastuu ja joutuu pesulle.

Jos et siis vielä arvannut, niin kävimme eilen lenkillä. Enää ei tarvinnut liukastella jään päällä vaan pystyin kävelemään asfaltilla - joka oli tietysti märkä ja kurainen. Se ei kuitenkaan kevätintoani vienyt, juoksin kuin pikajuoksija paikasta toiseen haistellen ja nuuhkutellen.

Kun tulimme kotiin, jouduin pesuun, olin ihan kurainen. Oli jo ehkä muutenkin pesun aika, sillä olen käynyt viimeksi pesulla joulusaunassa. Pesun jälkeen jouduin harjaukseen, kylläpä sitä karvaa lähti!

Haluan kertoa teille myös iloisen asian, suippokorvainen ja tuuhea häntäinen ystäväni orava on tullut takaisin lintulaudalleni!

perjantai 4. helmikuuta 2011

Kolme tassunjälkeä

Tällä viikolla olen tehnyt vain kolme jälkisiä tassunjälkiä. Syy siihen on se, että oikea etutassuni on kipeä. En tiedä, mistä se kipeytyi, mutta se alkoi maanantaina. En ole voinut tehdä mitään normaalia, lenkille ei ole voitu mennä.

Tänään ehkä selviää, mistä kipu johtuu, sillä menemme eläinlääkäriin. Sitä ennen kuitenkin pääsen emännän mukana yliopistolle. Se on aika jännää, en ole koskaan käynyt siellä, vaikka emäntä käy siellä joka päivä.

Eläinlääkäri on vähän pelottava paikka. Siellä on hirveästi kaikkia hajuja, kuuluu tuskaista haukuntaa, kissoja, outoja ihmisiä. Korkea pöytä, missä pitäisi seisoa. Ja sitten tulee se eläinlääkäri, joka ronkkii ja sorkkii joka puolelle ja katsoo kaikkialle.

Aika jännä päivä tulossa, toivottavasti selviän kaikesta siitä jännästä!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vauhtikoira

Taidan olla vauhtikoira tai ainakin pidän kovasta menosta. Kesällä minun oli pakko päästä moottoripyörän kyytiin ja nyt talvella olen saanut tutustua uuteen lajiin, moottorikelkkailuun. Jos näen tai kuulen jonkun ajavan moottorikelkalla, haluan päästä kyytiin. Joskus täytyy juosta moottorikelkka kiinni, joskus vain katsoa anelevasti.

Moottorikelkan kyydissä on aivan mahtavaa! Haistelen ilmaa isännän sylissä ja jos mennään tosi kovaa, niin menen matalaksi, mutta kuitenkin niin, että näen eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla minua vähän pelotti ja laitoin tärinän päälle. Sen jälkeen kuitenkin rohkaistuin, kun se oli kuitenkin niin hauskaa!

Ja kun talven jälkeen ei voi enää ajaa moottorikelkalla, voidaan taas palata moottoripyörän pariin :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Nöpöilemässä

Heippa kaikille kisuille ja koiruuksille!

Olin taas nöpöilemässä viikonloppuna, niin kuin edellisenäkin viikonloppuna. Perjantaina kun mentiin, hiivin hiljaa sisälle ja arvatkaa, Nöpö säikähti ihan hirveästi! Sen hännästä tuli varmaan puunrungon paksuinen ja koko kissasta lehmän kokoinen, kun se pörhisti karvansa säikähdyksestä. Onneksi se oli vain alkusäikähdys, sen jälkeen meillä oli taas hauskaa!

Hauskaa oli taas kerran ja Nöpöllä oli taas hyvää ruokaa. Kotimatka sujuikin hyvin näissä merkeissä (katso kuva).

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kuvia

Tässä joulukuun tunnelmia.


Ikkunan takana oli ihan varmasti orava, joten oli pakko katsoa.


Uusi villapaita



Herkkuttelun voi yhdistää vahtimiseen.


Minut yllätettiin päiväunilta jouluaattona.


Nöpö jouluna.


Etsii, etsii..


Löysin oman lahjan!


Saaks jo avata?

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uuden vuoden uudet kujeet

Uuden vuoden juhlat olivat nyt paljon hauskemmat kuin viime vuonna. Viime vuonna pelkäsin kovasti paukkuvia raketteja ja jouduin jäämään yksin kotiin niitä pelkäämään. Silloin minulla oli kyllä myös valeraskaus, ja olo oli muutenkin kummallinen.

Tänä vuonna raketit oli hauskoja, yritin ottaa niitä kiinni. Varsinkin perhoset oli minun suosikkeja. Jossain vaiheessa jouduin kyllä sisälle, kun meno oli liian vaarallista minulle. Mutta ei se haitannut, sillä olin Tyynen, Lakun ja Ekin luona. Meillä oli sisälläkin hauskaa, saatiin kaikki omat luut. Välillä oltiin ulkona hippaa.

Toivottvasti tästäkin vuodesta tulisi mukava, hauskaa uutta vuotta kaikille!